sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Haaste!

Joskus päätin, etten pyytele anteeksi blogini hidasta päivitystahtia, mutta ehkä pieni selitys on jälleen kerran paikallaan. Loppuvuodesta totesin, että yliopistolla lusmuilu on lopetettava ja oikeita töitä on saatava, joten se gradu pitäisi vihdoin viimein tehdä. Aloin naputella tekstiä töiden jälkeen joulukuussa, ja sitten tuli kaikki joulujutut, ja lupasin itselleni, että tammikuun lopussa ainakin eka versio gradusta on valmis. Suunnitelma olisi ehkä toteutunut, jos en olisi käyttänyt kahta viikkoa Turun 1500-luvun tullitilien läpikäymiseen, mutta koska nuo nivaskat käsinkirjoitettua vanhaa ruotsia nyt ovat yksi tärkeimmistä lähteistäni, niin pitihän ne sitten käydä kunnolla läpi. Tiistaina lähetin ensimmäisen version, josta tosin puuttuu vielä yksittäisiä kappaleita, ja ensi viikolla pitäisi maanantaisten kommenttien perusteella lähettää seuraava. Tarkoitus olisi palauttaa gradu maaliskuun alussa, niin valmistuisin maisteriksi vielä keväällä.

En ole sittenkään paljon pohdintojani tänne kirjoittanut. Ehkä asia on ollut niin tiiviisti mielessä, tai olen saanut puitua tutkimusongelmia livenä. Nettiin valmis työ kuitenkin tulee, joten sieltä sen voivat sitten kiinnostuneet lukea. Ehkä jotain tiivistelmääkin voisi tänne laittaa.

Gradunkirjoituksen ohella olen etsinyt töitä, ja Suomen Turusta niitä löytyikin. Aloitan ensi viikolla, joten gradunkirjoitus siirtyy taas iltapuhteiksi. Tosin suurin osa tekstimassasta on jo kirjoitettu, ja edessä on enää editointia, selkeyttämistä ja kokonaisuuden hallintaa. Sitä on muuten paljon parempi tehdä paperiversiona kuin näytöltä. Toivottavasti sitten, kun työ alkaa olla valmis, ehdin myös palata blogieni pariin. Ruokakuvia olen ottanut ahkerasti ja kirjoittanut ohjeita ylös, joten materiaalia olisi tarjolla.

Mutta nyt palasin tänne hetkeksi, koska sain haasteen! Pullantuoksuinen kaimani Kissankehdosta heitti minua haasteella, ja minähän otin kopin.

Tässä säännöt:

Kerro 11 asiaa itsestäsi.

Vastaa haastajaan esittämiin 11 kysymykseen.

Keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille.

Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

Ilmoita heille, että heidät on haastettu.

Jo vain!

- - -

1. Olen asunut Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Uppsalassa.

2. Haluaisin vielä joskus asua uudestaan ulkomailla. Miehen työ saattaa viedä hänet vielä joskus Roomaan niin, että minäkin saan tulla mukaan. Tai sitten jommankumman akateeminen ura vie jonnekin, ehkä Pohjoismaihin, ehkä Eurooppaan, ehkä rapakon taa.

3. Tykkään ihan hirveästi tehdä käsitöitä. Gradunkirjoituksessa eniten häiritsee se, etten voi röhnöttää sohvalla neulomassa sukkaa.

4. Vaikka gradunkirjoitus on välillä ihan kamalaa, aion silti hakea jatko-opiskelijaksi ja alkaa vääntämään väitöskirjaa. Kun en 1500-lukua käsittelevässä gradussani pääse väkevien alkoholijuomien yleistymiseen saakka, olisi mielenkiintoista jatkaa työtä ainakin vuosisadalla. Viina yleistyi yläluokkien piirissä 1600-luvulla ja talonpojat alkoivat sitä polttaa 1700-luvulla. Mutta tutkimuskirjallisuudessa tämä jää yleensä yksittäiseksi maininnaksi, eikä viinankäytön varhaisvaiheita ole oikein kukaan selvittänyt. Markkinarako siis!

5. Minulla on pikkusisko ja -veli. Sisko asuu nykyään Tampereella, mutta Lahdessa asuvaa veljeäni näen aivan liian harvoin.

6. Lempivuodenaikani on ehdottomasti kesä. Erityisesti loppukesä: lämpö, tuore ruoka, mökkeily, lämpimät vedet... Vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan kesällä eletään ja talvella pysytään hengissä.

7. Olen kova uimaan. Talvisin on vaikea lähteä halliin, joten erityisesti tykkään polskutella kesällä mökillä. Tykkään tehdä uimahyppyjä ja temppuja vedessä, vaikka vanhemmiten se onkin vähän jäänyt.

8. En lue läheskään niin paljon kuin pitäisi.

9. Olen harrastanut näytelmäroolipelejä jo kymmenen vuotta. Pari viime vuotta olen joutunut priorisoimaan töitä harrastusten edelle, mutta on se silti vain kivaa.

10. Ja kun saan tämän gradun tehtyä, saan alkaa itsekin kirjoittaa peliä, näin olen luvannut.

11. En tiedä, tuleeko minusta isona akateemikko vai museotäti, mutta mieluiten olisin vähän molempia.

- - -

1. Mitä lempivalokuvastasi löytyy? Niitä on useampia, mutta koska Facebookissakin on nyt jotain vauvakuvia, sanotaan eräs ensimmäisen elinvuoteni aikana otettu kuva. Makaan siinä isäni kanssa sängyllä vierekkäin, molemmat vatsallaan. Isä on aika iso ja minä olen aika pieni.

2. Mikä on kummallisinta, mitä olet tehnyt? Öh. Onhan noita. Ainakin museo-oppaan urani kummallisin kokemus on tämä opastus, jonka järjestelyt saivat välillä vähän kafkamaisia piirteitä. Joku voisi pitää kummallisena myös ulkomaanharjoitteluja tai sitä, että olemme poikaystäväni kanssa asuneet eri kaupungeissa (tai maissa) suhteellisen pitkän osan seurusteluajasta.

3. Syvä vai matala lautanen? Syvä. Siltä voi syödä melkein mitä tahansa, kun matalalta vain kiinteää ruokaa.

4. Mikä naurattaa? Mä nauran yleensä sellaisille jutuille, joille ei välttämättä saisi.

5. Urheilu - uhka vai mahdollisuus? Riippuu ihan siitä, puhutaanko henkilökohtaisella tasolla vai kansallisidentiteetin rakennuspalikkana. Omalta kohdaltani ehdottomasti käyttämättä jäänyt mahdollisuus.

6. Housut vai hame? Hamehamehame tai jopa mekko! Housuja pidetään vain kotona, kun kukaan ei näe.

7. Sasi & Tennilä - kumman kaa? Pahapaha! Tää menee nyt niin polittiisten rintamalinjojen vetelyksi että vastaan ehdottomasti ehkä.

8. Risikko & Räsänen - kumman kaa? Haluaisin päästä vähän muuttamaan ministeri Räsäsen homokantaa.

9. Mitä otat piknikille mukaan? Viiniä ja pikkusuolaista. Juustoja ja hedelmiä. Joku vappu tein sinihomejuusto-päärynäpiiraita, jotka olivat varsinainen myyntimenestys.

10. Mikä kaduttaa? En kadu mitään. Paitsi sitä, etten lähtenyt kesällä 2010 Ahvenanmaalle töihin.

11. Mitä teet illalla? Näen toivottavasti siskoani.

- - -

Ja sitten ne omat kysymykset:

1. Jos saisit vapaasti valita asuinpaikkasi, missä asuisit?

2. Saat elää loppuelämäsi fiktiivisenä hahmona. Kenet valitset?

3. Mikä sinusta tulee isona?

4. Lempimukisi?

5. Villasukat vai korkkarit?

6. Mitkä esineet seuraavat sinua muutosta toiseen?

7. Viimeisin lukemasi kirja?

8. Mitä blogeja seuraat?

9. Mitä toivoisit tehneesi elämässäsi enemmän?

10. Mikä on historian mielenkiintoisin ajanjakso?

11. Mikä on lempisitaattisi? Kirjasta, laulusta, elokuvasta, runosta, tms.?

- - - 

Mulla on aikaisemminkin ollut sellainen periaate, etten haasta ihmisiä, josseivät he itse halua osallistua. Enkä juurikaan seuraa blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Joten, hyvä lukija, ole hyvä, ota tästä kysymykset! Myös haasteen antaja saa halutessaan tarttua tähän. Kommentoithan, jos tartut haasteeseen.

2 kommenttia:

  1. Gradusi kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Roolipelejä olen minäkin aina halunnut harrastaa, teininä minulla vain ei ollut samanhenkisiä kavereita eikä minulla ollut rohkeutta matkustaa toisiin kaupunkeihin tutustumaan ihmisiin pelien parissa. Nyt minusta tuntuu että olen jo liian vanha :( Kai se on pelkästään pään sisällä oleva ongelma mutta mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian vanhaa ei olekaan! Päin vastoin, vähän vanhempana uskaltaa usein lähteä muihiin kaupunkeihin, mikä ainakin larpatessa alkaa olla välttämätöntä. Itse olen viime vuoden aikana törmännyt pääosin sellaisiin aloittelijoihin, jotka ovat rohkaistuneet aloittamaan vasta aikuisena.

      Samanhenkisen seuran löytäminen riippuu taas vähän siitä, minkä ikäinen olet ja missä asut. Huomasin blogistasi, että harrastat vintage- ja retrojuttuja, ja niistä piireistä voisi hyvinkin löytyä sekä roolipelaajia että larppaajia. Moni tuntemani larppaajatyttö on myös vintageharrastaja.

      Poista